Suomen eugeenisen pakkosterilointipolitiikan alueelliset erot ja toimijoiden vaikutus 1935–1970

Pakkosterilointilain aikana (1935–1970) Suomessa annettiin 4435 pakkosterilointimääräystä, joista 86 prosenttia naisille. Aloitteenteko oli hajautettu: aloitteita saivat tehdä kunnat, laitokset sekä virkalääkärit. Ylin päättävä elin oli Lääkintöhallitus. Tutkimus perustuu Lääkintöhallituksen arkiston koko pakkosterilointimateriaalin analyysiin. Menetelmänä on tilastollinen analyysi. Merkittävimmät aloitteentekijät olivat kunnat ja mielisairaanhoito. Ne olivat aloitteentekijöinä kaikkiaan 76 prosentissa pakkosterilointimääräyksiä. Määräysten antamisen perusteena oli ”vajaaälyisyys” (68 %) ja perinnölliseksi katsottu mielisairaus (31 %). Tulokset tiivistyvät seuraaviin pääkohtiin. 1) Pakkosterilointipolitiikan kulta-aika oli 1950- ja 1960-luku. Vuositasolla eniten määräyksiä pantiin vireille 1959. 2) Sekä kuntien että mielisairaaloiden tavassa toimeenpanna sterilointipolitiikkaa oli suuria keskinäisiä eroja: toisissa lakia pantiin toimeen tehokkaasti toisissa laiskasti. Mielisairaaloissa erot selittyvät ylilääkärin henkilökohtaisella linjalla. Kuntien kohdalla eroja selittävää tekijää ei ole löytynyt. 3) Erilainen tapa toteuttaa lakia on ongelmallista tasavertaisuuden kannalta. Sterilointilain suhteen samanlaiset ihmiset joutuivat keskenään erilaiseen asemaan: toisissa paikoissa heidän kaltaisistaan tehtiin pakkosterilointiesitys, toisissa ei. Asiasanat: Suomi, eugeniikka, rotuhygienia, pakkosterilointi

Cycling · Statistical analysis · Work (physics) · European and International Law Studies · European history and politics